sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Tekniikka 3: Pisto kilven yli torjunnan jälkeen


Tekniikassa vastustajan lyönti torjutaan kilvellä ja miekalla, minkä jälkeen siirrytään eteenpäin ja pistetään vastustajaa ylävartaloon oman puolustuksen yli.


Kyseessä on eräs yksinkertaisimmista vastatekniikoista kilvellä ja miekalla. Alkuasento pitää kilven hieman koholla ja aseen valmiudessa. Kilpipuolen jalka on edellä, mistä syystä vastustajalla on hieman etulyöntiasemaa lyömisetäisyyksien osalta. Tekniikka aloitetaan torjunnalla vastustajan yrittäessä käyttää tätä etäisyysetuaan hyväksi lyömällä ylhäältä tulevan iskun.

Torjunnassa vastustajan yritys torjutaan kilpeä käyttäen miekkakäden puolelle. Torjunta tehdään niin, että se ohjaisi epäonnistuessaankin iskun sivuun - kyseessä ei ole iskun täysin pysäyttämään pyrkivä kova torjunta. Torjunnan aikana kilpi säilyttää kontrollin vastustajan aseesta ja siirtyy sitomaan asetta painamalla sitä vastustajan kehoa vasten. Tämän sidonnan aikana vastustajaa pistetään yläruumiiseen oman kilven ja vastustajan aseen yli.

Jalkatyöhön valmistaudutaan siirtämällä voima torjunnan taakse. Tämän jälkeen, jo torjunnan aikana, aloitetaan askel eteenpäin välimatkan kuromiseksi umpeen. Tässä ei käytetä ristiaskelia, pelkkä tavallinen askel eteenpäin alussakin edessä olevalla jalalla riittää. Askeleen pituus riippuu vastustajan sijoittumisesta ja asepituudesta. Mitä pidempää asetta vastustajan käyttää, sitä pidempi askel on otettava etäisyyden umpeen kuromiseksi.

Tekniikka on yksinkertainen vastatekniikka suurten aseiden voimankäyttöä vastaan ja sitä voi käyttää pistojakin vastaan. Aloittelijoille voi olla myös vaikea tietää mitä tehdä, jos vastustajan aseen joutuu torjumaan asekäden puolelle, mihin tämä tekniikka tarjoaa nopean perusvaihtoehdon.

Omien varusteiden yli pistäminen on tärkeä taito, jonka nopeaksi ja sujuvaksi opettelemisen voi aloittaa tämän tekniikan kautta.

Taistelutilanteissa joskus useampia vastustajia vastaan on tärkeää, että tekniikkavalikoimasta löytyy pitkiä tai voimalla käytettyjä aseita vastaan lähestymistapa, jonka aikana kilven saa pidettyä torjumassa oman asekäden puolella. Jos tekniikan avulla saa esimerksiksi hyökättyä vastustajarivin laidassa olevan vastustajan kimppuun, on kilven pitäminen tekniikan aikana vastustajien ja itsen välissä tärkeää. Joskus tähän tarvitaan nyt esitetyn tekniikan kaltaisia tekniikoita, joissa torjunta suoritetaan aluksi epäjohdonmukaisen tuntoisesti ristiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti