Tekniikassa väistetään vastustajan pisto heittäytymällä etuviiston käden varaan ja samanaikaisesti pistetään vastustajaa torsoon.
Tekniikka on puhtaasti vastatekniikka vastustajan pistoon. Keskeisiä seikkoja onnistumisen kannalta ovat ajoitus ja oman piston vieminen perille omaa päätä suojaten.
Väistöön ja hyökkäykseen on lähdettävä liki samanaikaisesti vastustajan kanssa. Usein tässä joudutaan toimimaan liki vaistonvaraisesti kun vastustajan piston aistitaan olevan lähdössä. Jos väistö ja höykkäys tehdään liian aikaisin vastustaja kykenee huomaamaan ne ja reagoimaan tekniikkaan. Jos ne taas tehdään liian myöhään, ne eivät suojaa vastustajan hyökkäykseltä eikä oma hyökkäys todennäköisesti mene perille.
Oma hyökkäys taas on vietävä mahdollisimman energisesti ja päättäväisesti perille. Tämä on tekniikassa ensisijaista. Jos pisto ei mene perille, tekniikka on ollut turha. Samaan aikaan omaa kättä ja miekan väistintä tulee nostaa mahdollisuuksien mukaan kevyesti ylös, jotta niillä voidaan piston aikana tai heti sen jälkeen torjua vastustajan mahdollisia jatkohyökkäyksiä yläruumiseen.
Tekniikan huonoja puolia ovat, että sen jälkeen on aivan liian avoinna hyökkäyksille ja kun sen on tehnyt kerran tai pari vastustajat osaavat ennakoida sen. Tekniikka ei voi toimia lainkaan, jos vastapuolella on useampia taistelijoita. Mielekkäästi tekniikka toimii vain jos molemmilla on yhdenkädenaseet.
Miksi näin tilannekohtaista tekniikkaa sitten opetettiin?
Kyse on turnaustekniikasta, joka liittyy kilpailuihin ja harjoitusympäristöön, jossa sitä opetettiin. Jossain vaiheessa Ropeconin bofferimiekkailuturnauksissa nähtiin hieman aiempaa enemmän japanilaisten miekkailulajien ja eurooppalaisten miekkailulajien harrastajia. Jyväskylän bofferiharjoitusten kävijät alkoivat myös itse aktiivisesti harrastaa muita asetaistelulajeja, mukaan lukien niin itä- kuin länsimaisetkin aselajit. Tästä syystä yleisiä vastaan tulevia tekniikoita vastaan ryhdyttiin opettamaan tarkoituksella muutamia lähinnä turnauksiin soveltuvia vastatekniikoita. Kaikki tavallisesti käytetyt tekniikat (kuten vaikkapa tekniikat 16 ja 18) eivät turnausoloissa toimineet ilman, että tilanteet menivät tasapeleiksi. Pistomiekkailijoita vastaan opetettiin tarkoituksellisesti tätä tekniikkaa ja yleiskäyttöisempänä tekniikkaa numero 1. Molemmat tekniikat tuottivat näyttäviä osumia ja tekivät selväksi kumpi oli osunut ensin. Molempien tekniikoiden yhteydessä neuvottiin olympiamiekkailulajien harrastajia vastaan käyttämään vahvaa sivuliikettä, sillä nämä miekkailijat eivät olleet siihen yhtä tottuneita kuin bofferoijat.
Tekniikkaa opetettiin ainakin 1600-luvulta 1800-luvulle italialaisissa miekkailuoppaissa, minkä lisäksi olympialaisissa yksi miekkailija voitti sillä pisteen vuosituhannen alussa.
Jos tässä tekniikassa on mitään opetusta, se on, että kannattaa opetella tekniikoita, jotka toimivat omassa toimintaympäristössäsi ja siellä kohtaamiasi vastustajia vastaan. Jos jotkut tilanteet tuottavat miekkailullesi ongelmia, ole valmis analysoimaan ongelmatilanteita ja etsimään ratkaisuja oman perustekniikkavalikoimasi ulkopuoleltakin.
