sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Yksilöharjoite 8: Pitkän kepin käyttö voiman ja tekniikan harjoittelemiseen hitaalla lyömisellä


Keväällä 2020 korona-epidemia ajaa ihmiset eristäytymään toisistaan. Tämä ei tarkoita, että treenaamista pitäisi lopettaa. Tätä harjoittelua varten esitellään lähiviikkoina yksilöharjoitteita, joita voi tehdä yksin improvisoiduilla esineillä. Harjoitteet eivät ole optimaalisia, mutta antavat mahdollisuuksia ja vaihtelua treenaamiseen.

Tässä harjoitteessa tehdään lyönninomainen voimaharjoitus askeleella. Harjoitus tehdään niin pitkällä pulikalla ja lyhyellä otteella, että toistojen myötä harjoitus käy tuntumaan. Tässä esimerkissä käytetään umpiöljyttyä sauvaa, mutta mikä tahansa esine rautakangesta luudan kautta pölynimurin putkeen voi käydä harjoitusvälineestä.

Harjoituksessa yritetään saada korostetun hidas "lyönti" osumaan tarkoitettuun kohteeseen, etäisyydenhallintaa harjoitellen. Harjoituksessa ideana olisi liikkua aina "lyönnin" jälkeen takaisin kauemmas ja mahdollisuuksien mukaan myös sivusuunnassa samaan aikaan kun palautetaan harjoitusväline lähtöasentoon. Videolla ei askelia varioida, koska en osannut ottaa videota, mutta tehkää harjoitetta vaihtelevan pituisin lähestymisin ja poistumisin. Tällöin hitaan lyönnin ja askelluksen merkitystä lyönnin kohdalleen osumiseen joutuu harjoittelemaan enemmän ajatuksella.

Koska ote pidetään naurettavan lyhyenä, harjoituksessa treenataan paitsi tekniikka kiinni pitämiseen tarvittavaa voimaa ja ryhtiä. Käsivarsien, hartioiden ja kourien voima joutuu koetukselle harjoituksen jatkuessa. On tärkeää seurata, että selkä harjoituksen aikana mahdollisimman suorassa ja tekniikka rauhallisena. Jos tekniikka alkaa heikentyä, voi otetta pidentämällä tai siirtämällä saada helpotusta tekemiseeen.

Harjoitus kannattaa toistaa sekä oikealta, että vasemmalta tehden ja käsien paikkaa vaihtaen.

Ja jälleen, harjoitusvälineet oman kunnon mukaan, ei mitään liian raskasta eikä reuhtomista tekniikan kanssa. Tässä opetellaan asetekniikkaa hitaan rasittavasti, ei oteta ykkösiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti